Viime aikoina on saanut lehdistä lukea tarinoita ihmisistä, jotka ovat “ideologisesti työttömiä”. Tämä on etovaa. “ideologisesti työtön” ihminen ei ole mitään muuta kuin loiseliö. Hän elää, oleskelee, harrastaa ja nauttii elämästä muiden kustannuksella. Jollakin hämärällä tavalla hän on antanut itselleen oikeutuksen tähän. Antaa muiden raataa, nousta aamulla anivarhain töihin tai mennä yövuoroon, tehdä fyysisesti tai henkisesti raskaita hommiaan. Minä olen oikeutettu loikoilemaan kotona, ajattelee tämä “ideologi”. SE ON IHAN PASKA IDEOLOGIA! Kuulitko laiskamato? SINÄ OLET ALINTA KASTIA! Jos sinäkin tekisit töitä, niin muiden ei tarvitsisi niin paljon raataa. Tässä sinulle opettavainen tarina IDEOLOGISESTI IDIOOTTI:
Loisimiselle loppu
Olipa kerran maailman kamaralle syntynyt Anselmi Ahkera, Timo Työteliäs, Untamo Uurastaja ja Jaakko Laiska. Heille kaikille oli maailman luoja antanut hyvän terveyden lisäksi omat aivot. Tämän lisäksi heillä ei sitten paljon muuta ollutkaan . Pussillisen viljan siemeniä, viljelystarvikkeet ja kalastusvälineet oli heille vielä annettu, jotta pysyisivät hengissä kovassa maailmassa.
Joka aamu Anselmi Ahkera ja Timo Työteliäs lähtivät elantoaan ansaitsemaan. Veivät aamulla verkot vesille ja lähtivät sitten peltoa viljelemään. Illalla jo pimeän saavuttua, kävivät nostamassa verkot ja saapuivat vielä päivän päätteeksi Untamo Uurastajan luo tuomaan päivän kalat. Viljelyskauden lopussa he myös toimittivat runsain mitoin viljaa Untamon luo. Untamo Uurastaja leipoi joka päivä Anselmin ja Timon toimittamista viljoista leipää ja savusti kalat myyntiä varten. Työt olivat kaikin puolin raskaita, mutta ihan kohtalaisesti he pärjäilivät kuitenkin…
Eräänä päivänä pellolle kävellessään, Anselmi ja Timo, huomasivat omenapuun alla lepäilevän Jaakko Laiskan. “Taitaa tehdä yötöitä” arveli, Anselmi. “Kun tuntuu aina olevan vapaalla”, jatkoi Anselmi. “Luultavasti niin”, arvuutteli Timokin.
Illalla saavuttuaan Untamon luokse, Timo kysyi mielenkiinnon vuoksi vielä Untamolta, josko tämä tietäisi, missä Laiskan Jaakko on töissä. Untamo tiesi heti, että ei missään. “Hän kuulemma etsii töitä kuumeisesti joka päivä”, kertoi Untamo Timolle ja Anselmille. “Täältä hän on käynyt hakemassa tuoretta leipää ja juuri savustettua kalaa itselleen, kun työnhakeminen on niin rankkaa”, lisäsi vielä Untamo. “Vai sillä tavalla on kertonut”, kihisi nyt Timo raivosta. “Totuus on se, että hän lekottelee joka päivä tuolla omenapuun alla eikä pistä rikkaa ristiin”, kertoi Anselmi. “Vai näin on.”, totesi Untamo hieman epäuskoisena. Tässä vaiheessa koko kolmikon naamat alkoivat punoittaa vihasta ja he päättivät, että tälle loisimiselle tulee nyt loppu.
Seuraavana aamuna, Timo ja Anselmi saapuivat sovitusti Untamon luokse. Tänään ei mentykään kalastamaan eikä pellolle. Tänään oli muuta ohjelmaa. Timo, Anselmi ja Untamo odottivat Laiskan Jaakkoa saapuvaksi. Ja niinhän siinä kävi, että klo 12 Jaakko saapuikin paikalle vihellellen. Hän huusi jo kaukaa Untamolle “Olisikos minulle kalaa ja tuoretta leipää, oi vanha kuoma”. “Tulepas tänne, niin katsotaan, mitä löytyy”, vastasi Untamo. Kun Laiskan Jaakko saapui perille, hän huomasi, että Untamo ei ollutkaan yksin. Untamo odotti Laiskan Jaakkoa yhdessä Timon ja Anselmin kanssa. He seisoivat yhtenäisessä rivissä, vihaisina, naamat punottaen. “Nyt sinä kerrot, miksi luulet olevasti etuoikeutettu laiskaan elämääsi. Olet terve kuin pukki ja saanut samat lähtökohdat kuin me. Kerro miksi olet etuoikeutettu?”, puhisi timo. “Ja samalla voit kertoa, että miksi me raadamme joka päivä sinun vuoksesi. Kerro miksi?”, sai vihainen Anselmi ulos suustaan. “Ja kerropa vielä, miten olet kehdannut meitä hyväksikäyttää?”, sanoi Untamo viimeisenä. “No minä, en minä, kun minä…”, soperteli Laiskan Jaakko. Eihän häneltä voinut vastausta löytyäkään… Hän vain oli laiska.
“Nyt sinä iilimato teet joka ainoan meiltä varastamasi työtunnin takaisin. Sinä kalastat ja viljelet maata. Sinä leivot leipää ja savustat kalaa. Sinä teet ensin töitä ja sitten ylitöitä, jotta saat loisimisesi korvattua meille. Onko selvä?!”, sanoi Timo. “Onko tämä selvä”, kysyivät vielä Anselmi ja Untamo yhdestä suusta. “Vastausta ei edes tarvittu, sillä kaikki tiesivät, että Laiskan Jaakon laiskat päivät tulisivat olemaan takana. Siitä pidettäisiin huolta.”
Ja näin säilytti tämä yhteisö elinkelpoisuutensa. Kenenkään ei tarvinnut katsoa omenapuun alla laiskottelevaa Jaakkoa. Ja Jaakkokin tiesi, että joko hän teki töitä ja ansaitsi paikkansa yhteisössä tai sitten nääntyi laiskuuttaan nälkään.