Keskuudessamme elää ryhmittymä, jolla on aivan eri säännöt kuin muilla. Vielä huolestuttavampaa tässä on se, että tämä samainen ryhmittymä päättää sekä meidän säännöistämme että omistaan. Tätä ryhmittymää kutsutaan kansanedustajiksi, mutta oikeastaan heitä voidaan kutsua myös Suomen poliittiseksi eliitiksi. Ei eliitiksi sen vuoksi, että he olisivat päätöksenteon eliittiä vaan siksi, että heillä on elitistiset edut. Otetaanpa muutama esimerkki tästä aiheesta, normaali kansalainen vs. kansanedustaja.
Taksimatkat
Kansanedustajat saavat käyttää taksia edustajantehtäviinsä rajoituksetta. Kansanedustajan ei tarvitse toimittaa minkäänlaista todistusta siitä, mihin tarkoitukseen hän oikeasti on taksia käyttänyt.
Tositteiden toimittaminen
Jos yrittäjä kertoisi kirjanpitäjälleen, että ostoja on tehty joo, mutta en kyllä aio tositteita toimittaa, kertoisi kirjanpitäjä yrittäjälle, että tämä ei käy. Verottaja ei tällaista toimintaa hyväksy ja tällä tavalla ei yksinkertaisesti voi tehdä.
Kun kansanedustaja kertoo eduskunnan talouspäällikölle, että ei aio toimittaa yhtään kuittia ostoistaan, koska ei katso olevansa siihen velvollinen, niin se onkin yhtäkkiä ihan ok. Vieläpä kun talouspäällikkö kyselee kaverin puoluekavereilta asiasta, niin kehoitetaan olemaan hiljaa tai seuraamukset voivat olla ikävät. Kuulostaa melkeinpä mafiamaiselta toiminnalta, vähintäänkin sisäpiirin suhmuroinnilta.
Muissa töissä työaikana
Kansanedustajilla on lomaa vuodessa noin 4,5 kuukautta! Tämä ei kuitenkaan aina riitä, sillä tästä huolimatta kansanedustajien on toisinaan (yllättävän usein) tehtävä omia hommiaan työaikana.
Kuka muu voi tehdä omia hommia työaikanaan?
(Alla lisätietoa kansanedustajien lomista ja työpäivistä)
Vanhempainvapaa
Jotta järjestelmä olisi vielä epäreilumpi on tehty yksi erityisen epäoikeudenmukainen järjestely kansanedustajien eduksi. He nimittäin saavat jäädä vanhempainvapaalle täydellä palkalla ja täysillä kulukorvauksilla ja vieläpä niin pitkäksi aikaa kuin haluavat.
Tässä vain pintaraapaisu niistä eduista, joita kansanedustajilla on ja joista normaalikansalainen voi vain haaveilla. Vielä ironisempaa on, että normaalikansalainen maksaa nämä eliitin edut.
Jep näitä on mukava lueskella ajan kanssa nyt kun poliisi vei kortin kolmen ylinopeussakon takia. 8kmh oli suurin ylitys ja se johti 6viikon ajokieltoon ja stressisairaslomaan , koska en tiedä jatkuuko työt samassa firmassa enää.elina nurmen sopeutumiseläke kikkailut sopisi myös tänne. Alkaa oma moraali olemaan koetuksella verojen maksujen ja töiden jatkon suhteen. Nämä tällaiset tapaukset lisäävät sitä. rapautetaan tahaltaan tuleville polville jäävä maa. tuo vvo.kin nostaa joka vuosi vuokria ja asukkaille jos maksetaan veroista asumistukea niin sama kun taskusta kävisivät hakemassa. yhteiskunnan kurjistajia. joillakin vaan on hamstraajan luonne.